Elämä on yksi suuri dilemma. Jokapäiväinen elämästä "selviytyminen" ja siinä kuuluisassa ja kliseisessäkin oravanpyörässä pyöriminen alkaa tässä elämän vaiheessa maistumaan aika.. no, kävylle. Tai sanotaan näin, että tällä mallilla millä elämäni tällä hetkellä on, se tuntuu selvitymiseltä ja oravanpyörältä. Aamulla pääsee ylös ainoastaan uhkailemalla itseään ja illalla uneen tankkaamalla melatoniinia. Aamun ja illan välissä töissä. Työt toimii, työt ei töki. Ongelmana piilee se, että teen töitä synnyinpaikkakunnallani. Raappanan biisi, kuollut kaupunki kertoo varmasti kaiken tästä. Puhumattakaan nyt sitten osittaisesta asumisesta isän luona. Ei sillä, isi on maailman kuningas, mutta saman katon alla oleminen ei onnistu enää tässä vaiheessa. Tunnen myös valtavaa paloa takaisin Tampereelle, missä tuli vuosia asuttua. Jotenkin se kiehtoo enemmän, kuin tämä Jyväskylä.
Edessäni on lukuisia vaihtoehtoja mahdollisuus ihan mihin vaan. IHAN MIHIN VAAN.
"I allways wonder why birds choose to stay in the same place, when they can fly anywhere on the earth. Then i ask the same question myself" - Harun Yahya
Ensinnäkin tämän hetkisiä suurimpia haaveita olisi päästä maailmalle. Nähdä kulttuureja ihan laidasta laitaan. Tämän unelman toteuttamista hankaloittaa se, että olen luuseri lähteäkseni matkaan yksin. En luota kielitaitooni ja parin vuoden han moo don tuomaan itsepuolustustaitoon niin paljon, että olisi rohkeutta. Lisäksi seura on aina seura. Seuraa ei siis ole ilmoittaunut sellaista jonka kanssa vois lähteä tsiigailee. Se joka sanoo, ettei ole varaa, niin se on ihan vaan itsestä kiinni, eikä siitä palkanmaksajasta! Aion upottaa varpaat hiekkaan khao lakilla, puhaltaa hiekkaa asfaltilta broadwayllä ja ostaa mexicosta suuren hatun. Nukkua paljaan tähtitaivaan alla, kun heinäsirkat sirittää korvanjuuressa ja meri loiskuu. Löytää itseni jostain keskeltä ei mitään, että ensin paniikki hiipii jokapuolle ja hetken päästä tajuta, että se onkin aivan paras hetki ja levittää takin alustaksi. Siperiaan en mee, enkä napajäälle.
noh, kun nyt ei ole juurinytvieläheti mahdollista nostaa kytkintä, niin jotain olisi silti tehtävä, että voisi tuntua tulevaisuuden tuovan jotain mukanaan. Olen ajatellut, ehkä kouluun hakeminen voisi olla yksi mahdollisuus kerätä kokemuksia ja tuovan mahdollisuuksia. Sinne ei kuitenkaan ole pakko mennä sitten syksyllä jos vaikka tulisikin tilaisuus jo lähteä reissunpäälle. Lähihoitaja, leipuri-kondiittori? Toki rakastan edelleen yhtä paljon nykyistä ammattia enkä suo sen jäävän yhtään taka-alalle, mutta kaipaan jotain uutta ja ihmeellistä. niinkuin aina. Minulla on jonkinlainen pakkomielle jatkuvaan muutokseen ja tuntuu, että nyt ei vaan huoneen järjestyksen muuttaminen auta enää.Sitä vaan soutaaa ja huopaa ja soutaa ja huopaa, koska kukaan ei kerro, että jos nyt valitset tämän tien niin se on se oikea ja sieltä tulee sitä ja tätä. Sitten sitä vaan velloo paikallaan, kun ei uskalla tehdä mitään ratkaisuja.
Nyt kuitenkin ensi askel on se, että haen kouluihin sinne tampereelle ja sitten sen tiedon helpottamana reissailua silmällä pitäen koitan säästellä rahaa ja eiköhän se tarkoitettu suunta sitten selviä. Sinne tai tänne tai jonnekkin muualle. toivottavasti. :)
Raappana - kuollut kaupunki
Asa ft Raappana - huojuvat puut
Tänään ollaan näköjään raappanan innoittamana. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti