Kun väität, etten uskalla enää ajaa silmät ummessa

Oon kelaillu tänään paljon kaikkea. Kipeenä on aikaa. Puoltoista vuotta siten elämä muuttu aika radikaalisti. Kaikki mun elämässä kääntyi päälaelleen. Tuntuu, etten edes tunne sitä ihmistä mikä olin siihen aikaan. Vaikka pohjimmiltani olenkin sama ihminen, niin jotain jäi suljetun oven taa. Nyt tajuaa, että tämä nainen on kasvanu siitä niin monta metriä. välistä tuntuu, että vähän liiankin itsenäiseksi. Vaikkei tästä vaa'asta tasapainosta tule koskaan niin aika paljon vakaampaa tämä nykyisin on ja onnellisuus ei enää kuulu joidenkin mystisten ruokalajien joukkoon.

Kaikella on kai tarkoituksensa elämässä. Sillä et oon nyt tässä enkä sit esim lähtenykkään tampereelle. En vaan itse ihan pysy perässä, että miks kaikki on niinku on. Täytyy vaan mennä elämän mukana, kai nää selviää.

Hetken ajatuksesta löytää itselle sopivampi työympäristö ja parempi sijainti sille, löysin läheltä paikan joka on kuin kotiin menis. Ihmiset saa mut siellä nauramaan. Miten voikin olla niin samanhenkisiä ihmisiä vaikka ikäerot on isoja niin silti voin vaan olla just se rento hersyvä oma itseni. (hersyvä.. olin menossa joku kuukausi sitten treffeille ja äiti neuvoi, että et sitten naura hersyvästi! :D) Toivotaan vaan nyt, että asiakkaat löytää minut ja saan toimeentulonikin sieltä.

Kaikki tuntuu nykyään aika seesteiseltä, vaikka varmasti tasasin väliajoin tapaan itseni hakkaamassa päätä seinään ja hokemassa kuinka perseestä tää maailma on ja sitä rataa, mut se kai kuuluu asiaan. :)


Kovin helposti ei kiinni saa
Sitä kadonnutta nuoruutta
Ja mieletöntä fiilistä
Kun on ensikertaa kännissä
 
No ehkä elämässä tarvitsee
Joskus selitellä itselleen
Ja eritellä mielessään
Miksi kuviot on pielessään
 
Kun sitä tuskin edes
Voi aavistaa unissaan
Kuka saa ja kenelle annetaan
Ja miten raukkamaisesti onnen anti täällä jaetaan

--------------------------------------------------------------------------------------------------

Loppukevennykseksi voin kertoa, että kipeenä oleminen on ollut todella tympeää ja toivon tosiaankin, että pääsen huomenna töihin ja lenkille ja kaikkea muuta mukavaa.! Takana hirveä määrä leffoja, huonoja ja hyviä. Wolf of the wall street oli mielestäni aika huono sen saamiin kehuihin nähden.. Leffojen lisäksi kävin läpi vähän kesävaatteita tulevaa kesää varten, jos se sieltä kohta tulisi. :)

Takaisin kaupunkiin - Back in business!

Eihän se toiminu ei.. Minun maalla töissä käymiseni. Olihan se toki ihan odotettavissakin, mutta kokeiltu on ja mun energiat ei henkisesti eikä fyysisesti riittäny siihen, että kaikki aika menee, joko matkustamiseen tai muiden nurkissa olemiseen.

Oma rauha on mulle todella tärkeä asia, vaikka tuntuu, että joskus en edes osannut olla yksin. Nyt, kun on eläny reilun vuoden yksin niin kyllä huomaa miten sitä hengähtää monta kertaa, kun saa suljettua ulko-oven ja vastassa ei ole ketään tai korkeentaan kehräävä kissa.  Tottakai olen edelleen seurallinen ja kiva olla ihmisten kanssa, mutta jos meininki on sitä, että ehin olla viikossa max. 10 tuntia rauhassa kotona yksin niin se ei kyllä riitä. Osan öistä olen siis viettänyt isäni luona. Tottakai on mukava olla siellä, mutta ei siinä määrin missään tapauksessa. Nukkuminen mm. siellä on täysin mahdotonta, koska seinät on paperia. Illan äänet loppuvat about kahdelta yöllä ja aamulla herätyskellot alkavat soida kuudelta, eli ei ihan mun rytmiin. Vähemmästäki on kiukkunen, väsyny ja vittuuntunu. 

Oikeastaan en ehtiny edes, kun ajatuksen suoda vaihtamiselle ja kirjotin aika hätäsen työhakemuksenkin juuri päättyvään hakuun. Kahden päivän päästä jo menin käymään uudessa paikassa keskustelemassa ja kävi ilmi, että molempien puolelta tuntuis sopivalle, että aloittaisin siellä. Pian sitten vaan irtisanomista kehiin.. Nyt olis sit kuitenkin vielä kolmisen viikkoa jatkettava edellisessä paikassa irtisanomisajan vuoksi, mutta mieltä helpottaa jo ajatus lisääntyvästä vapaa-ajasta ja omasta ajasta. :)

Hiukan mua jännittää uusi paikka, vaikka mulla onkin aika paljon kokemusta erilaisesta tähänkin mennessä ja olen aika rohkeakin. Työkaverit on sen oloisia, että tullaan varmasti toimeen hyvin keskenämme, mutta se, että siellä ollaan hirmu kokeneita. "edeltäjästäni" nyt puhumattakaan. En ehkä tässä vaiheessa pysty ihan hänen kenkiään täyttämään, mutta ei sinne paljon tyhjää jää ;) Joitakin osa-alueita täytyy skarpata ja uskon pystyväni siihen.Toki mua ei edes sitä paikkaa ikäänkuin täyttämään haettu vaan luomaan ihan oma paikkani.

Olen tosi innoissani tästä. Toivon, että tämä ois se minun paikka missä on hyvä ja helppo olla oma itsensä.

Vanhan valokuvakansion mä löysin yllättäin.

Teetin juuri kauheen määrän kaiken maailman valokuvia, mitä koneelle oli sattunu kertymään, koska halusin, että jäis jotain muistoja muuallekkin, kun instagrammiin. Suurin osa kuitenkin viimeisen vuoden aikasia. Tänään sitten saatuani kuvat, innostuin tutkimaan sähköpostia ja sieltähän löyty iso kasa Tampereen aikaisia kuvia. Paljon tuttuja kasvoja menneisyydestäin, nimiä vain koitin kaivaa mielestäin..  On hienoa kun se onni ja ilo pystytään tallentamaan paperille. Ne kaikki tunteet tuntee kuitenkin uudelleen kun niitä katsoo ja muistaa ne naurut.

On hyvä asia, että nykyään paljon talletetaan hetkiä, kun on puhelimissa kamerat, jotka on kaikilla mukana ja käsillä kokoajan. Vaikka maailma(minä sen mukana) onkin ehkä vähän menossa väärään suuntaan noiden vempeleiden kanssa. Sellasta se vaan on. :)

Kuvia olisi niin paljon ja tarinoita niistä vielä enemmän. Tässä nyt muutama otos, tarinoita jotka säilyy mun sydämessä aina. On oikeastaan hiukan sanaton olo, kun näitä on käynyt läpi. Ihmisen kanssa voi edelleen olla tekemisissä ja pitää hauskaa, mutta ikinä koskaan nämä ajat ei palaa takaisin. Onneksi muistoja saa ja niitä tehdään lisää. Olen tavannu viimesen vuodenkin aikana niin uskomattomia ihmisiä ja kokenu hetkiä, että ihan pelottaa miltä vanhana tuntuu katsella tätä kaikkea.

Olen tässä ihan viimepäivinäkin ihan puhellut ja miettinyt, kuinka mulla on järki aina mukana ja käyttäydyn niin nätisti melkein aina vaikka alkoholiakin käytän. Löysin myös muutaman kuvan näyttämään hyvää esimerkkiä siitä, kuinka nätisti oikeen osaan olla. :)  i'm awesome.<3




kuvat kaikki katsoin näin
niiden valtaan jäin
elin uudelleen ne hetket sisälläin
kunnes tyhjän sivun vain
eteeni sain
suljin kansion ja istuin hiljaa vain

Kipua maalla, lomailua merellä ja nyt kotona piilossa.

Tästä lähdettiin liikenteeseen keskiviikkoaamuna ja valmiiksi jo ehkä neljän tunnin yöunilla. Ensimmäisenä vuorossa oli kolmisen tuntia tatuoinnin korjailua.

sieltä suoraan seilailemaan merelle psygologiopiskelijoiden ja muutaman muun tyypin kanssa. ( Ihmetytti, että mistähän muropaketista osa niistä on koulupaikkansa onkinu.) Saatoin luonteelleni ominaisesti avautua ääneenkin asiasta ja aijai sain niin murhaavia katseita, että!! :-D Olenhan parturi-kampaaja vaaan.

Reissu oli aivan loistava. Vatsalihakset oli niin kipeänä naurusta, etten muista millon ois. Hauskinta oli, etten ollu missään kohtaa edes humalassa, koska en juonu juuri mitään. Yö tuli valvottua ja suoraan aamupalalle hauskassa seurassa pahennusta aiheuttamaan. :) Huomasin, että väsymys toimii erittäin hyvänä humalana ja kyllä, krapulakin siitä tulee. Seuraava työpäivä sujui henki aivan karvan varassa. taju ei pysyny päällä ja oli aivan pakko juoda kahvia kofeiiniyliannostuksen uhallakin. Illalla ei sitten saanut nukuttua, kun pulssi oli kuin höyryveturi.

Harvemmin on edes kunnon krapulassa seissy silmät noin päässä. :D

Hauskaa oli ja vihdoinkin tänään saan rentoutua ja selvitellä kroppaani. <3

Home sweet home

Koti on se kaikkein tärkein, mukava paikka missä voi rentoutua ja viettää vapaa-aikaa. Tykkään paljon sisustaa ja vaihdella venkslata tavaraa paikasta toiseen. Monesti tulee parin viikon välein vaihdettua järjestystä tai sitten se kestää kuukauden.  Joku mussa kaipaa vaihtelua ympärillä ja jonkun verran halvempi ja helpompi vaihtoehto, kun muuttaa aina paikasta toiseen, kun alkaa kyllästyttää.

Haaveilin aina, että saisin laittaa vaatteet tällaiseen lipastoon ja sitten sain sen! Itseäni ei haittaa, vaikka se vähän läpi näkyykin. Lipaston päällä olevat purkit ja home teksti on ihan kirpparishoppailuja pikkurahalla. Sieltä löytyy paljon, kun vaan avaa silmänsä.

Monet tavarat on kulkeutunu mukana pitkään ja paljon lentäny välissä roskiin tai kavereille ja sukulaisille. Olen harmittavan huono itse viemään tavaroita/vaatteita kirpparille, vaikka se ois hyvä. Täytyy ryhdistäytyä sen asian suhteen.

 

Tää on nyt tämmönen kepeä "kattokaa mun koti näyttää tälle juuri nyt" -postaus. Kuvat on arvelluttavan laatuisia tälläkin kertaa, mutta toivon, ettei se ole haitaksi.

 

Mielen heikkouksia

Sosiaalinen ahdistus on sosiaalisissa tilanteissa tapahtuvaa ahdistusta, huolta ja arvosteltavaksi juotumisen pelkoa. On yksilöllistä miten ja kuinka usein sitä koetaan. Fyysisiä oireita on usein hikoilu, hengitysoireet ja ahdistus. Asteita on varmasti monia ihan pienestä esiintymisjännityksestä siihen, että ihminen ei uskalla poistua kotoaan.

Omassa elämässä tämä näkyy kaikesta riippuen parisen kertaa kuussa suunnilleen. Uskallan siis mennä ulos ja tavata ihmisiä :) En pidä paikoista missä on paljon ihmisiä, jos en tiedä mitä on luvassa. Arvaamattomat tilanteet saa jalat tutisemaan, vaikka usein toteaakin, että ihan turhaan jännitin. Ikean täysi ruokaravintola, subwayn tilauslinjasto, ruuhka ruokakaupassa ja joskus isossa, täydessä baarissakin meinaa seinät kaatua päälle. Joinakin päivinä yksin liikkuminen kaupungilla on tosi vaikeaa. Sit, ku kelailee liikaa, luulee, et kaikki tsiigaa. Koitan kuitenkin rakentavasti taistella tätä vastaan ja viimeaikoina olen ihan tietoisesti käyny paristi leffassa yksin yms. Aina se jännittää, mutta penkkiin päästyä taas tajuaa, ettei tässä mitään hätää. Tämmöset joskus vähän tuottaa päänvaivaa, mutta enimmäkseen pärjäilen ihan hyvin asian kanssa. :)

Paniikkihäiriö on ahdistuneisuushäiriöihin kuuluva mielenterveydenhäiriö. Yleisin fyysinen oire on sydämentykytys. Tavallisia oireita ovat myös hikoilu, vapina, hengitysahdistus, hyperventilaatio, pakokauhu ja pelko. Paniikkihäiriö ilmenee kohtauksina. Kohtauksia voi tulla yksilöllisesti usein tai harvoin, ilman syytä tai tietyissä tilanteissa. Kohtaukset voivat olla lyhyitä tai kestää useita päiviä.

Joskus jos sosiaalijännitys huipentuu saattaa se äityä paniikkikohtaukseksi. Sellaisia en ole onneksi tainnut kokea elämässäni kuin kaksi pahaa. Toisessa tilanteessa sain kofeiinin yliannostuksen ja en tuolloin tiennyt mistä suhteellisen heikko olo ja korkea pulssi johtui. Toinen kohtaus oli eron yhteydessä. Ensimmäinen kohtaus kesti pari päivää siltä osin, että tuli kokoajan hermostuneena tarkkailtua pulssia ja pelättyä, että jotain on hätänä. Toisesta on hankala sanoa. Pienimuotoisesti tämä seuraa mukana useammin hyperventilaationa jos tulee henkisesti rankkoja tai stressaavia juttuja. Tätäkin pystyy hallitsemaan, kun on tottunut. Hengitys jos alkaa mennä liian lujaa, niin tietää miten itsensä rauhottaa. :) 

Kaikki tämä on perintöä äipältä, eli perinnöllisiä juttuja ja siksi ollut tunnistettavissa. Enkä kyllä voi väittää, että iskäkään nauttis vieraista ihmisistä ihan hirveästi. Sisaruksilla ei käsittääkseni ole samankaltaisia ongelmia. Äidillä on vuosien varrella ollut enemmän tai vähemmän vaikeaa asian kanssa.

Siinä vaiheessa kyseiset asiat vaativat apua jos alkaa välttää sosiaalisia tilanteita ja hautautuu turvallisiin paikkoihin. Onneksi omassa elämässä homma on ihan hanskassa ja vielä toistaseks hallitsen itse mun päätäni, vaikken sydäntä.

Tammikuun kolmas viikko vuonna 2014

Vaikka vuoden alussa ollaan, niin uskon, että tämä on ollu yksi stressaavimmista ja ikävimmistä viikoista tänä vuonna. Tampere reissu oli toki rentouttavaa ja ystävien näkeminen ihanaa.

Viikosta oli muutenkin tulossa työntäyteinen ja listat suhteellisen täynnä. Sain sitten maanantaina aikaseksi soitella autokoululle kakkosvaiheen suhteen. Selvis sitten, että asian kanssa on aika huikee kiire. Samaiselle viikolle oli saatava kahtena päivänä arvioivaan ajoon ja rata-ajoon. Listathan oli tosiaan näiltäosin täynnä ja piti rueta soitteleen asiakkaille ja yrittää siirrellä niitä muiden päivien illoille, mikä sitten pidensikin työpäiviä mukavasti.

Autolla ajaminen.. Pelkään sitä kyllä ihan huolella, tai ainakin näin liukkaalla säällä. En ollu ajanu kaupungissa varmaan vuoteen, saatika jyväskylässä ikinä. Arvioiva ajo oli siis aika katastrofaalinen ja uskon, että se opettaja muistelee mua ihan yhtä lämmöllä, kun minä sitä. Varmasti menny takas töihin ja olen ollut kahvipöydän hauskin aihe. No juu, voi olla, että jollain on menny huonomminkin, mutta otan aika vakasti sähläykseni. Opettaja puhu, kun Pasilan Routalempi ja minä kiehuin ja kihisin vieressä. Melkonen compo. Siitä selvittyäni kuitenkin traumojen kanssa oli odotettava pari päivää rataa ja jännitin sitä tilannetta kauheesti. En sitä liukkaalla ajamista tai sinne ajamista, vaan sosiaalista tilannetta, missä en tiedä mitä tuleman pitää ja keitä ihmisiä tulee vastaan. Kärsin jonkin asteisesta sosiaalikammosta. Joskus ahistaa, joskus ei. Yritän kuitenkin taistella elämässä sitä vastaan ja monesti huomaan, että ei ole mitään hätää. Joitakin kertoja oon käyny leffassa ja konsertissa yksin ja joka kerta aluksi ei tiedä miten olla ja missä seistä, kun on yksin, mutta aina se siitä helpottaa. "Mä oon outo, kyl mä tiiän sen, oon viettäny päivii tän kaa ihan kahestaan, joskus masentaa kirjottaa siit kuinka siistii tää on ku kammoo ihmisii". Täytyy kirjotella joku päivä enempi ihmiskammoon liittyen. Takaisin rata-ajoon. Jännityksestä huolimatta siellä oli hauskaa ja opin paljon hyödyllisiä tietoja ja ei olis pahitteeks tommonen koulutus muutaman vuoden välein kaikille. Muistutuksena. Nykyään kaikkea voi havainnoida niin hyvin, että se on kiinnostavaa. Suosikki oli istua autossa, joka kääntyi ympäri.  Vauhti toki oli hidas, mutta kuitenkin. Loppujen lopuksi sain paperin käteen millä kaikki on nyt hoidettu ja stressaamisen voi lopettaa. Illaksi täyty mennä vielä töihin kahdeksaan asti.

Lauantaina pääsin onneksi Tampereelle rentoutumaan ystävien kanssa. Hookin siivet sai viimestään viikon siinä kohtaa unohtumaan. En voi niitä kyllin ylistää. Ihana oli nähdä veera-ystävää ja tietty Jossua! edellisestä kerrasta veeran kanssa taitaa ollu vuoden verran aikaa. Tytöissä oli mukava täristellä tanssilattiaa bricksissä. 

Nyt oon aika kuitti ja niin sanotusti aika mustavalkonen olo. Koko viikko tunne ja stressimyllerrystä, vaikka fyysisesti ei välttämättä niin rankkaa olisi ollutkaan. Ei ole tippaakaan sellainen olo, että olis valmis tulevaan työviikkoon. Täytyy kuitenkin yrittää ja lepäillä ens viikolla iltasin. En jaksa ajatella enää mitään, enkä ketään. keep in touch. 

All you need is thousand hugs and chocolate. Sääli, ettei saa syödä suklaata.